Oma valokuva
SUOMEN KOMMUNISTISEN RYHMÄN (SKR) TARKOITUKSENA ON EDISTÄÄ TIETEELLISEN KOMMUNISMIN LEVIÄMISTÄ, OPISKELEMISTA JA SOVELTAMISTA. RYHMÄ HALUAA YHDISTÄÄ KAIKKIA JOTKA OVAT KIINNOSTUNEITA KOMMUNISMIN TEORIASTA, SEKÄ TÄMÄN PÄIVÄN KOMMUNISTISESTA LIIKKEESTÄ SUOMESSA JA MAAILMALLA. RYHMÄLLÄ EI OLE KYTKENTÖJÄ REKISTERÖITYNEISIIN PUOLUEISIIN. OTA YHTEYTTÄ SÄHKÖPOSTILLA.

torstai 17. lokakuuta 2013

LUOKKATAISTELU NEUVOSTOLIITOSSA

Stalinin kuoleman jälkeen alkoi kova luokkataistelu myös Neuvostoliiton Kommunistisen Puolueen (NKP) sisällä. Nikita Hruštševin johtamat revisionistit aloittivat Stalinin mustamaalauksen. Mustamaalauksen tarkoituksena oli peittää se totuus, että vastavallankumous oli aloittanut hyökkäyksen proletariaatin diktatuuria vastaan. Porvarillinen historiankirjoitus pyrkii antamaan näistä tapahtumista sellaisen kuvan, että kaikki oli vain yksilöidenvälistä taistelua. Jokainen oikea marxilainen kuitenkin ymmärtää sen, että kaikki mitä Neuvostoliitossa tapahtui Stalinin kuoleman jälkeen oli luokkataistelua. Se oli luokkataistelua jossa byrokraattiset revisionistit onnistuivat repimään kuilun työväenluokan NKP:n välille. Myöhemmin monet revisionistit ovat pyrkineet tasoittamaan näitä totuuksia ja pyrkineet vähättelemään Hruštševin revisionisti koplan aikaansaannoksia, kaikista vähiten marxismia tuntevat ovat jopa luulleet että Neuvostoliitto jatkoi sosialismin tiellä Stalinin kuoleman jälkeen.

Stalin kuoli 5.pvä maaliskuuta vuonna 1953 ja hänen seuraajakseen tuli Malenkov. Malenkov ei kauaa kerinnyt olemaan virassaan kun Hruštševin revisionistit saivat hänet syrjäytettyä. Ennen kuolemaansa Stalin oli kerinnyt aloittamaan suuren taistelun byrokratismia vastaan, mutta tämän kampanjan Hruštšev lopetti heti valtaanpäästyään. Hruštšev aloittikin vallan päinvastaisen kampanjan, NKP:sta ruvettiin puhdistamaan marxilaisista aineksista. Selvimmin tämä näkyi Stalinin synnyinalueella Gruusian sosialistisessa neuvostotasavallassa. Vuonna 1954 noin 3000 Gruusian Kommunistisen Puolueen (GKP) jäsentä sai lähteä puolueesta, vain 24 jäsentä 74 jäsenisestä GKP:n keskuskomiteasta sai jatkaa tehtävässään. Samat toimet suoritettiin lähes kaikissa neuvostotasavalloissa, vain Kirgiisien sosialistisessa neuvostotasavallassa ei ryhdytty suuriin puhdistuksiin. Tästä voimme tietysti päätellä, että siellä oli siis jo valmiiksi revisionistinen johto. Vuonna 1955 Ukrainassakin 9500 Ukrainan Kommunistisen Puolueen (UKP) jäsentä joutui ulos puolueesta ja samaan aikaan Gruusiassa poistettiin GKP:sta taas 2600 jäsentä. Näihin aikoihin revisionistit ammuttivat Berijan ja hänestä alettiin levittämään mitä mielenvikaisempia kauhutarinoita. Revisionistien levittämät kauhutarinat Berijasta on herättänyt spekulaatioita marxilaisten riveissä siitä, että Berija ehkä edusti todellista proletaarista kantaa NKP:ssa. Jokaisen marxilaisen on hyvä muistaa aina Mao Tsetungin viisaus: "Mitä meihin tulee, mielestäni on paha, jos joku henkilö, poliittinen puolue, armeija tai koulu ei ole vihollisen hyökkäilyjen kohteena, sillä siinä tapauksessa asia olisi epäilemättä niin, että olemme vajonneet vihollisen tasolle.", me emme ole kohottamassa Berijaa miksikään suureksi oettajaksi, mutta haluamme korostaa sitä että yhdenkään kommunistin ei pitäisi uskoa kaikkea sitä mitä näkee tai kuulee porvareiden ja revisionistien väittävän.

Taistelu revisionismin ja marxismin välillä huipentui NKP:n 20. puoluekokouksessa helmikuussa 1956. Siellä Hruštšev piti "salaisen" puheensa, jossa hän haukkui Stalinia sekä syytti Stalinia "henkilökultin" luomisesta, lisäksi Stalinin aika kuvattiin aikana jolloin kansalle laitettiin suukapula ja oppositio tapettiin kylmäverisesti. Hruštševin logiikasta kertoo jotain sekin, että Stalinin eläessä oli Hruštšev itse ollut yksi suurimpia Stalinin tukijoita ja jopa puhunut "stalinismin" puolustamisesta UKP:n opposition vastaisissa taisteluissa 1930- ja 1940-luvulla. Vuoden 1956 puoluekokouksessa NKP otti lopullisesti suunnanmuutoksen kohti kapitalismin palauttamista. Revisionistit hyväksyivät marxismin vastaisen rauhanomaisen rinnakkainelon kapitalismin kanssa ja varsinkin Euroopan kommunistisia puolueita painostettiin toimimaan vain parlamentaarisesti ja reformistisesti. Lisäksi taloudellinen voitto alkoi määräämään yhteiskunnan omistamia tuotannonvälineitä.

Vuonna 1957 keskuskomitean puheenjohtajat hylkäsivät Hruštševin revisionistiset kannat äänin 7-4. Hruštšev vastasi tähän vaatimalla koko keskuskomitean äänestystä, sillä vuoden 1956 puoluekokouksessa oli keskuskomiteassa ollut 58 Hruštševin kannattajaa ja lisäksi keskuskomiteaan oli tullut 87 uutta Hruštševilaista. Lisäksi Hruštševilla oli itsellään armeijatausta sekä hyvät yhteydet Neuvostoliiton asevoimiin ja näillä hän uhkasikin Moskovaa hyökkäyksellä, jos keskuskomitea tekee "vääriä" päätöksiä. Kaiken huipuksi revisionistit onnistuivat heittämään mm.Kaganovitšin ja Molotovin ulos keskuskomiteasta.

Jopa 70% niistä jotka valittiin keskuskomiteaan vuonna 1952, katosi sieltä vuosien 1956 ja 1961 välillä. Vuoteen 1961 mennessä 50% niistä jotka oli valittu keskuskomiteaan vuonna 1956 oli poistettu sieltä. Vuosien 1956 ja 1961 noin miljoona puolueen jäsentä oli erotettu puolueesta. Samaan aikaan taas puolueeseen hyväksymisehtoja oli madallettu ja siihen oli tullut paljon byrokraattisia aineksia. Puoleella oli vuonna 1956 seitsemän miljoonaa jäsentä ja vuoteen 1967 mennessä jäsenmäärä oli kasvanut 12,6 miljoonaan. NKP:n luokka koostumusta oli muutettu siten, että juuriltaan työväenluokkaisia uusia puolueen jäseniä tuli entistä vähemmän. Vuonna 1958 valtion omistamista traktori- ja koneasemista luovuttiin, tästä lähtien niiden tuli olla paikallisten kolhoosien omistuksessa. Vuonna 1961 järjestettiin 22. puoluekokous siellä päätettiin, että NKP ei ole työväenluokan puolue vaan "kansanpuolue" ja Neuvostoliitto ei ole proletariaatin diktatuuri vaan "koko kansan valtio". Lisäksi revisionistit päättivät, että Neuvostoliitto saavuttaa kommunismin vuosien 1971 ja 1980 välisenä aikana. Vuonna 1964 revisionistit alkoivat itse huolestua Hruštševin holtittomasta linjasta ja hänet ajettiin pois johtavasta asemasta. Hänen seuraajikseen tulivat revisionistit Breznev ja Kosygin, heidän revisionistinen linjansa oli hieman rauhallisempi Hruštševin. Breznevin aikakaudella revisionistit pyrkivät rauhoittamaan yhteiskuntaa joka jo kulki kohti kapitalismin synkkää yötä.

INTIASSA ON KÄYNNISSÄ UUSDEMOKRAATTINEN VALLANKUMOUS

Intian valtio yrittää murskata vallankumouksen käymällä sotaa kansaa vastaan. Suuret osat Itä-Intiaa ovat köyhälistön hallussa. Näillä alueilla toteutetaan todellista demokratiaa ja maa pakkoluovutetaan tilanherroilta ja jaetaan köyhille talonpojille. Vallankumouksen tavoitteena on mm. että vanha Intian valtio murskataan, Intia vapautetaan ulkomaisesta pääoman vallasta, ja tuotanto otetaan kansan haltuun, palvelemaan Intian kansan tarpeita. Intian hallitus on mm. jenkki-imperialistien tuella vastannut kansansotaan, sodalla kansaa vastaan. Yrityksessään lyödä matalaksi kansanjoukot, he ovat lähettäneet yli 100.000 sotilasta raiskaamaan naisia, polttamaan kyliä ja tekemään kansanmurhaa. Tämä toteutetaan sotilasoperaatiolla jonka nimi on "Vihreä metsästys - Operation Green Hunt".

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

KOMMUNISMI EI OLE UTOPIAA


KOMMUNISTISESTA YHTEISKUNNASTA

Kommunistien enimmäistavoittena on tietenkin kommunistinen yhteiskunta. Kommunismissa kaikki tuotannonvälineet kuuluvat yhteiseen omistukseen. Kommunismissa jokainen ihminen on tärkeä osa yhteiskuntaa ja osallistuu yhteiseen työhön periaatteella, "Kultakin kykyjen mukaan, kullekin tarpeiden mukaan!". Kommunistisessa yhteiskunnassa ei kukaan jää yksin ongelmiensa kanssa, vaan kaikki asiat selvitetään yhteisön voimin. Jokainen yksilö on vastuussa yhteisöstä, mutta myös yhteisö on vastuussa yksilöstä. Kommunismi on siis ennen kaikkea yhteisöllisyyttä.

KOMMUNISMI ON IHMISILLE LUONNOLLISTA

Kommunismi ei ole jotain jonka Marx ja muut kommunistit ovat vain keksineet. Kommunismi on eräänlainen organisaatiomuoto, jota ihmiset ovat käyttäneet läpi maailmanhistorian. Esimerkiksi kivikauden ihmiset elivät alkukommunismissa ja sen vuoksi heidän yhteisönsä selvisivä ankaristakin olosuhteista. Marx huomasi aikoinaan sen tosiasian, että kommunismia on esiintynyt tietyllä tavalla läpi maailmanhistorian, mutta jo 1800-luvulla kapitalismi oli kehittänyt teknologian ja työkalut niin pitkälle että ihmiskunta olisi teknisesti valmis siirtymään kommunismiin lopullisesti. Usein juuri itsekeskeisesti ajattelevat ihmiset sanovat, että kommunismi on hyvä ideologia, mutta ei toimi käytännössä. Edellä mainittu väite on täysin väärässä, ihmisellä ei ole mitään geeniä joka ajaisi hänet itsekeskeisiin toimiin. Porvarillinen yhteiskunta on ohjannut ihmiset itsekeskeiseen toimintaan.

KOMMUNISMI KÄYTÄNNÖSSÄ

Ajatus siitä että, kommunismi ei toimi käytännössä, ei ole tullut itsestään ja jokainen voi huomata, että se toistuu usein kommunismin vastustajien huulilta. Mutta onko se todella niin, että kommunismi ei toimisi käytännössä? Onko todella niin että itsekkyydestä vapaa yhteiskunta ei voi toimia? Itsekeskeisyyten perustuva kapitalistinen yhteiskuntahan toimii siten, että muiden kärsimyksellä harvat tekevät suuria rahoja itselleen. Itse asiassa kapitalismissa ei vain palkita valmiiksi rikkaita, vaan järjestelmä jopa rankaisee taloudellisin menetyksin niitä jotka auttavat hädänalaisia. Kapitalismin vuoksi vuosittain miljoonat lapset kuolevat nälkään. Kapitalismi ei ole se järjestelmä joka toimii käytännössä.

Kommunismin saavuttaminen ei vaadi täydellistä ihmistä. Täydellisiä ihmisiä ei ole olemassa. Kun Neuvostoliitossa puhuttiin sosialistisesta ihmisestä ei sillä todellakaan tarkoitettu mitään kaikista tunteista vapaita superyksilöitä. Kommunismissa ihminen on osa ryhmää ja kaikki tehtävät sekä ongelmat ratkaistaan yhdessä muiden kanssa. Kommunismissa myös henkilökohtaiset ongelmat ratkaistaan yhteisöllisesti. Aina läpi historian ovat ihmiset muodostaneet kollektiiveja selvitäkseen kovista ajoista. Ikävä kyllä tämän päivän Suomessa kollektiivisia projekteja ei kauheasti enää ole. Sen sijaan individualismi on oikein suurta muotia. Yhteiskunta opettaa ihmisiä sellaiseen sairaalloiseen ajatteluun, kuten jokainen on oman onnensa seppä, lisäksi ihmisille luodaan kauheat paineet "menestyksestä" ja "urasta". Tämä on tyypillistä amerikkalaista ajattelua ja se on vallannut koko Euroopan. Individualismi näkyy myös siinä tavassa miten Suomessa kohdellaan esimerkiksi vanhuksia ja vammaisia, heidät laitetaan yhteisön ulkopuolelle jonnekkin lähes vankilamaisiin laitoksiin.

KAPITALISMI KASVATTAA INDIVIDUALISMIA


Kapitalismi kasvattaa koko ajan individualismia. Tästä hyvänä esimerkkinä voimme mainita tehtaan. Tehdashan on kollektiivinen laitos, mutta koska tehtaan työläisten tehtävänä on vain tuottaa rahaa tehtaan omistajille, ei omistajien intresseihin kuulukaan keskustella tai kysyä työläisten mielipidettä tuotannon järjestelyiden suhteen. Työläinen tekee vain nöyrästi oman työnsä ja tottelee omistajien määräyksiä saadakseen palkkansa. Tämä ilmiö on olennainen osa kapitalismia ja se ruokkii individualismia työläisissä. Työläiset eivät näe tehtaan tuotantoa kollektiivisena työnä vaan he ajattelevat vain sitä kuinka he hoitavat oman työnsä saadakseen palkkansa. Tämä taas aiheuttaa sen, että työläiset eivät enää välitä työtovereistaan eivätkä mistään kollektiivisista toiminnoista, kuten esimerkiksi ammattiliiton toiminnasta. Tätä individualismia vastaan meidän kommunistien on taisteltava koko ajan. Meidän on todistettava työläisille, että kommunistinen yhteiskunta on mahdollinen eikä se saa olla mikään unelma kaukana tulevaisuudessa.

TARVITSEMME VAHVAA YHTEISÖÄ, EMME TÄYDELLISIÄ YKSILÖITÄ

Kapitalistisessa yhteiskunnassa kaikki työläisten yritykset paremman maailman rakentamiseksi pyritään tuhoamaan. Siksi kommunismin saavuttaminen vaatii koko kapitalismin kukistamista, sillä kommunistista yhteiskuntaa ei voi rakentaa kapitalistisen yhteiskunnan sisään. Vain harva työläinen voi mielessään kuvitella tällaisen aivan erilaisen kommunistisen yhteiskunnan. Tämän muuten keksivät aikanaan kristityt papit, he tajusivat että köyhät talonpojat ottavat uskonnon paremmin vastaan kun jumalanpalveluksia varten rakennetaan valtavia kirkkoja, joiden katot on maalattu täyteen hienoja maalauksia. Me kommunistit emme tietenkään rakenna mitään kirkkoja, mutta meidän on pyrittävä tekemään konkreettisin esimerkein selväksi työläisille se, että kommunismi on ylivoimainen kapitalismiin nähden. Kaikki lähtee siitä, että me kommunistit näytämme omalla esimerkillämme suuntaa työläisille, esimerkiksi ammattiliitoissa. Meidän kommunistien on itse pystyttävä myös kollektiiviseen työhön, jonka vähimmäistavoitteena on kommunistisen puolueen rakentaminen uudelleen ja enimmäistavoitteena kommunismi.

MARXILAINEN YHTEISKUNTAJÄRJESTYS



Marxilainen analyysi on kommunistien käyttämä teoria yhteiskunnan muuttamisesta ja lyhyt katsaus siihen auttaa selventämään meidän käsityksiämme.

Kommunistit erottavat yhteiskunnassa perustan ja päällysrakenteen. Perusta on yhtä kuin tuotantosuhteet yhteiskunnassa. Päällysrakenne on se instituutioiden, organisaatioiden, hallinto-, valvonta- ja kontrollielinten, lakien, perinteiden, ajatustapojen ja kulttuurin verkosto, joka yhteiskuntajärjestelmässä muodostuu.

Kapitalistisessa järjestelmässä perustana on tuotantovälineiden yksityinen omistusoikeus, joka antaa omistajalle voittoa ja taloudellisen kehityksen ohjat muutaman harvan ihmisen käsiin. Nämä ihmiset muodostavat kapitalistiluokan, joka elää ostamalla työvoimaa, ja riistämällä työväenluokkaa ja työtätekevää kansaa. Tämän järjestyksen ylläpitämiseksi hallitsevalla luokalla on käytössään armeijasta, poliisista, tuomioistuimista, vankiloista ja muusta hallinnosta koostuva valtiokoneisto (joka on päällysrakenteen osa).

Kapitalistisen valtiokoneiston tehtävänä on yksityiseen omistusoikeuteen pohjautuvaan tuotantojärjestyksen säilyttäminen, joka ajoittain vaatii erilaisten väkivaltatoimenpiteiden apua eri mitassa. Viime kädessä kapitalistinen järjestelmä nojaa siis siihen että sen valtiokoneisto sortaa väkivalloin työväenluokkaa ja työtätekevää kansaa.

Epäyhdenvertaisuus tuloissa ja kulutuksessa, pyrkimys asemaan, arvovaltaan ja valtaan, estoton itsekeskeisyys ja varallisuuteen perustuva sosiaalinen hierarkia kuuluvat kapitalistien järjestelmän päällysrakenteeseen. Sosialistisessa järjestelmässä päällysrakenne edellyttää oman voitontavoittelun sijasta palvelualttiutta ja epäitsekkyyttä, halua palvella kansaa.

Luokattomaan yhteiskuntaan eli kommunismiin pääsemiseksi tarvitaan sosialistinen aikakausi. Jotta voitaisiin rakentaa sosialistinen järjestelmä, joka kieltää ihmisen elämisen toisen ihmisen työllä ja jonka perustana on yhteiskunnan omistuksessa ja valvonnassa oleva teollisuus, maatalous ja kauppa, edellytyksenä on se, että proletariaatti (työväenluokka) murskaa väkivalloin kapitalisen valtiokoneiston ja rakentaa oman valtiokoneistonsa, jolla se sortaa ja estää porvaristoa ottamasta valtaa uudelleen käsiinsä. Tätä ajanjaksoa sosialismista kommunismiin, kutsumme proletariaatin diktatuuriksi. Proletariaatin diktatuurin lujittaminen ja suunnan säilyttäminen kohti luokatonta yhteiskuntaa, kommunismia kohti, edellyttävät että luokkasota jatkuu hallitsevien luokkien kulttuuria, ajatustapoja, aatteita, perinteitä ja ennakkoluuloja vastaan, sillä nämä tulevat pitkään aikaa muokkaamaan maaperää vastavallankumoukselle. Sosialistinen järjestelmä tarvitsee kulttuurivallankumousta joka jatkuu kommunismin voittoon maailmassa.

Uudelleen rakennettu Kommunistinen Puolue on työväenluokan yleisesikunta ja johtaa luokkasotaa kohti kommunismia. Suunnan säilyttämiseksi kommunistinen puolue soveltaa dialektista materialismia, jonka kaksi tunnusmerkkiä ovat ensinnäkin sen luokkaluonne – se myöntää avoimesti olevansa ainoastaan proletariaatin palveluksessa; – se tähdentää teorian riippuvuutta käytännöstä, tuo esiin sen, että teoria perustuu käytäntöön, mikä puolestaan palvelee käytäntöä. Kommunistinen puolue tarvitsee myös sotilaallisen teorian jota oiken soveltaen se johtaa työväenluokan kommunismiin. Työväenluokan sotilaallista teoriaa me kutsumme kansansodaksi ja sen on kehittänyt suuri marxilainen Mao Tsetung.