Oma valokuva
SUOMEN KOMMUNISTISEN RYHMÄN (SKR) TARKOITUKSENA ON EDISTÄÄ TIETEELLISEN KOMMUNISMIN LEVIÄMISTÄ, OPISKELEMISTA JA SOVELTAMISTA. RYHMÄ HALUAA YHDISTÄÄ KAIKKIA JOTKA OVAT KIINNOSTUNEITA KOMMUNISMIN TEORIASTA, SEKÄ TÄMÄN PÄIVÄN KOMMUNISTISESTA LIIKKEESTÄ SUOMESSA JA MAAILMALLA. RYHMÄLLÄ EI OLE KYTKENTÖJÄ REKISTERÖITYNEISIIN PUOLUEISIIN. OTA YHTEYTTÄ SÄHKÖPOSTILLA.

perjantai 19. joulukuuta 2014

ELÄKÖÖN MARXISMI-LENINISMI-MAOISMI!





Julkaisijan esipuhe

Tässä julkaistaan eräs viime vuosikymmenten tärkeimmistä asiakirjoista – Vallankumouksellisen internationalistisen liikkeen julistus “Eläköön marxismi–leninismi–maoismi!” Asiakirja esittelee kommunistisen käytännön ja teorian kehityksen pääpiirteitä marxilaisuuden synnystä maolaisuuden lujittumiseen. Erityisesti se tarkastelee Maon suuria ansioita proletariaatin ideologian kehittämisessä ja käytäntöön saattamisessa sekä tämän “kolmannen ja korkeamman vaiheen” järjestöllistä ja käytännöllistä kehitystä muualla maailmassa sekä kansainvälisesti.

Koska asiakirja on vuodelta 1993, siinä ei vielä mainita monia maolaisten puolueiden johtamia kansansotia. Nepalissa alkoi kansansota vuonna 1996. Laajassa mielessä Intian kansansota alkoi 1967 Naxalbarin kylästä, mutta nykyisessä muodossaan se alkoi Kansan sissivapautusarmeijan perustamisesta vuonna 2000 tai Intian Kommunistisen Puolueen (maolaisen) perustamisesta vuonna 2004. Filippiinien kansansota alkoi vuonna 1969, mutta se pääsi todella vauhtiin vasta 90-luvun puolivälissä puolueessa toteutetun oikaisukampanjan myötä. Myös Turkissa käydään kansansotaa, jonka juuret voidaan ulottaa vuoteen 1972 saakka. Näiden lisäksi toimivia puolueita on ainakin Afghanistanissa, Bhutanissa, Ecuadorissa, Italiassa, Kanadassa ja Manipurissa sekä eri asteella olevia ryhmiä ja liittoja vielä monissa muissa maissa, muun muassa Saksassa. Käsillä oleva asiakirja on ollut näille kaikille mittaamattoman arvokas – itse asiassa, marxismi-leninismi-maoismista kansainvälisenä suuntauksena sanan varsinaisessa merkityksessä voidaan puhua vasta tämän asiakirjan myötä.

“Eläköön marxismi-leninismi-maoismi!” on julkaistu Perun kansansodan taitekohdassa. Vuonna 1992 Perun Kommunistisen Puolueen puheenjohtaja Gonzalo sekä monia muita puolueen johtajia vangittiin. Tämä aiheutti suuren takaiskun kansansodassa. Lopulta 90-luvun puolivälissä oikeisto-opportunistiset ainekset onnistuivat saamaan vallan puolueessa. Tämä merkitsi kansansodan päättymistä.

Perun kansan suuresta historiallisesta tappiosta huolimatta kansansota vahvisti maolaisuuden tieteellisen oikeellisuuden, ja se kehitti proletariaatin ideologiaa eräillä aloilla. Perun kansansota alkoi vuonna 1980. Keskeisenä tunnuksena puolueella oli Maon havaitsema totuus, että taistelun pääasiallinen puoli on aseellinen puoli ja taistelun pääasiallinen järjestömuoto kansanarmeija. Tätä kehitettiin edelleen ymmärrykseen puolueen militarisoimisesta ja koko kansan aseistamisesta kehittämällä kansan jokapäiväinen taistelu aseelliseksi taisteluksi. Näin jokapäiväinen taistelu kehittyy muodoltaan aseelliseksi ja sisällöltään taisteluksi vallasta. Näiden periaatteiden menestyksellinen soveltaminen kansansodan aloittamiseen sekä kehittämiseen osoittivat periaatteet oikeaksi. Kansansodassa sovellettiin taidokkaasti myös kaikkia muita proletaarisen ideologian kulmakiviä, jotka käsillä olevassa asiakirjassa esitellään. Tämän vuoksi voidaan sanoa, että Perun historiallinen kokemus vahvisti maolaisuuden oikeaksi. Tappio kansansodassa edelleen nimenomaan vahvistaa maolaisuuden – puolue ei ollut tarpeeksi luja ja kollektiivinen selvitäkseen useasta yhtäaikaisesta palosta. Ennen kaikkea kuitenkin Peru on meille tärkeä siksi, että Gonzalon johdolla tehtiin yhteenveto Maon ansioista ja puutteista. Gonzaloa, enemmän kuin ketään muuta, on kiittäminen maolaisuuden muotoilemisesta proletaarisen ideologian kolmanneksi ja korkeammaksi vaiheeksi.

Nepalin vuonna 1996 aloitettu ja vuonna 2006 surkeasti päätetty kansansota todisti niin ikään maolaisuuden oikeaksi. Nepalin Kommunistinen Puolue (maolainen) hyväksyi jokapäiväisen taistelun aseistamisen vallankumouksen perustaksi ja osoitti erilaisen menettelyn johtavan revisionismiin. Nepalissa kehitettiin myös proletaarisen feminismin teoriaa ja käytäntöä. Ymmärrettiin, että työläisnaiset ovat kaksinkertaisesti alistettuja: ensin luokkansa, sitten sukupuolensa perusteella. Tästä juontuu naisten suuri vallankumouksellinen potentiaali. Näille tosiasioille annettiin oikea järjestöllinen merkitys – naisilla on oltava suuri osuus järjestöjen kaikilla tasoilla, sillä he ovat asemansa puolesta valmiimpia jatkamaan kansansotaa ja vastahakoisempia luopumaan siitä. Naisilla on ratkaiseva merkitys puolueen revisioitumisen ehkäisemisessä. Naisten osuus olikin Nepalin kansansodassa suuri rivitasolta johtajistoon asti. Kansansota eteni hyvin pitkälle – lähinnä pääkaupunki Kathmandu oli valtaamatta. Puolue kuitenkin revisioitui 2000-luvun puolivälissä. Syyksi tähän katsotaan yleisesti, että pääkaupungin valtaamisen pitkittyminen johti sekä joukkojen että johdon moraaliseen rappeutumiseen, haluttomuuteen jatkaa eteenpäin. Tällainen rappeutuminen on maolaisuudesta luopumista ja kansan asian pettämistä. Onkin katsottava niin, että Nepalin kansansodan tappio vahvistaa maolaisuuden oikeaksi.

Intian kansansota on merkittävin tänä päivänä käytävä vallankumouksellinen sota, jo siksi, että Intia on “maailman suurin demokratia”, kuten porvarit sitä kutsuvat. Intian kansansota nojaa Naxalbarin kapinan ja Charu Majumdarin, naxalismin isän, perintöön kansallisella tasolla, kansainvälisellä tasolla puolestaan Vallankumouksellisen internationalistisen liikkeen perintöön. Intiassa on omaksuttu nepalilaiset edelleen kehittelyt proletaarisen feminismin alalla ja joiltain osin jatkettu näiden kehittelyä.  On esimerkiksi tutkittu eri feminististen suuntausten filosofisia juuria ja osoitettu, että ainoastaan proletaarinen feminismi on dialektista ja materialistista. Intian kansansota on myös selvinnyt kallisarvoisten toverien menetyksestä. Intian valtio on kylmäverisesti lahdannut Intian Kommunistisen Puolueen (maolaisen) johtajia, kuten Azadin, Kishenjin ja Narmadan. Monia muita johtajia, kuten Avanti, on kuollut sairauksiin, joita maanalaisuuden oloissa ei voida hoitaa. Intian vallankumous näyttää tällä hetkellä kansainväliselle proletariaatille ja maailman sorretuille kansoille tien eteenpäin.

Imperialistisissa maissa on pitkään jatkunut työläisaristokratian ja sen ideologian, revisionismin, ylivalta. Siksi näiden maiden vallankumousliike on pitkään elänyt laskusuhdanteessa. Tuo ylivalta on kuitenkin hauras, sillä porvaristo ei voi lahjoa koko työväenluokkaa, vain sen heikkomieliset johtajat. Tänä vuosituhantena on EU-maissa nähty monia joukkomellakoita ja muita joukkovoimannäyttöjä: Englannissa 2001, Göteborgissa 2001, Ranskassa 2005 ja 2006, Dublinissa 2006, Brysselissä 2006, Kreikassa 2008, Lontoossa 2009, Islannissa 2009–2011, Itävallassa 2009, Englannissa 2010, Dublinissa 2010, Ranskassa 2010, Kreikassa 2010–2012, Pohjois-Irlannissa 2011, Englannissa 2011 useampaan kertaan, Portugalissa 2011, Espanjassa 2011–2012 ja Tukholmassa 2013 sekä monia muita. Meidän tehtävämme Suomessa on murskata revisionismin ylivalta ja käydä voitokkaasti kansansotaa kommunismiin asti.

“Eläköön marxismi-leninismi-maoismi!” julkaistaan suomeksi nyt, viikkoa ennen artikkelin 21. vuosipäivää ja 121 vuotta Maon syntymän jälkeen. Opiskele ja taistele!





Johdanto

Vuonna 1984 perustettiin Vallankumouksellinen internationalistinen liike, joka ryhmitti ytimeksi maailman maolaiset vallankumoukselliset, jotka olivat määräytyneet taistelemaan sellaisen maailman puolesta, jossa ei ole riistoa eikä sortoa, ei imperialismia, maailman, jossa yhteiskunnan jakautuminen luokkiin on ylitetty – he taistelivat tulevan kommunistisen maailman puolesta. Liikkeemme perustamisesta lähtien olemme jatkaneet etenemistä ja tänään, Mao Zedongin satavuotisjuhlan yhteydessä, ymmärtäen syvästi velvollisuutemme, me julistamme kansainväliselle proletariaatille ja maailman sorretuille joukoille, että meitä opastava ideologia on marxismi-leninismi-maoismi.

Liikkeemme perustettiin Vallankumouksellisen internationalistisen liikkeen Julistuksen pohjalle. Marxilais-leniniläisten puolueiden ja järjestöjen toinen kansainvälinen konferenssi* vuonna 1984 hyväksyi julistuksen. Julistuksen aatteellisena pohjana on proletariaatin vallankumouksellinen ideologia, johon nojaten se käsitteli pääosin oikein vallankumouksellisten kommunistien tehtäviä eri maissa sekä maailman mitassa, kansainvälisen kommunistisen liikkeen historiaa ja muita elintärkeitä kysymyksiä. Tänään me vahvistamme Liikkeemme vankaksi perustaksi Julistuksen, jonka päälle rakennamme uutta selvyyttä ja syvempää ymmärrystä ideologiastamme sekä Liikkeemme vankempaa yhtenäisyyttä.

Julistus painottaa oikein “Mao Zedongin laadullista kehitystyötä marxismi-leninismin tieteessä” ja vahvistaa, että hän kohotti sen “uudelle vaiheelle”. Kuitenkin, käsitteen “marxismi-leninismi, Mao Zedongin ajattelu” käyttäminen Julistuksessamme heijasteli vielä puutteellista ymmärrystämme tästä uudesta vaiheesta. Viimeisen yhdeksän vuoden ajan Liikkeemme on käynyt pitkää, rikasta ja perusteellista keskustelua ja taistelua ymmärtääkseen syvemmin Mao Zedongin tekemän marxilaisuuden kehittämisen. Tämän saman kauden aikana Liikkeemme puolueet ja järjestöt sekä Vallankumouksellinen internationalistinen liike kokonaisuutena ovat osallistuneet vallankumoukselliseen taisteluun imperialismia ja taantumusta vastaan. Meille on ollut mitä tärkeintä Perun Kommunistisen Puolueen johtaman kansansodan antama edistynyt kokemus. Perun kansansota on onnistunut panemaan liikkeelle miljoonaiset joukot, se on lakaissut syrjään valtion monissa osissa maata ja pystyttänyt työläisten ja talonpoikien vallan näille alueille. Nämä edistykset, sekä teorian että käytännön alalla, ovat antaneet meidän entisestään syventää ymmärrystämme proletariaatin ideologiasta. Tällä perustalla voimme ottaa kauaskantoisen askelen, marxismi-leninismi-maoismin tunnustamisen marxilaisuuden uudeksi, kolmanneksi ja korkeammaksi vaiheeksi.


Marxilaisuuden uusi, kolmas ja korkeampi vaihe

Mao Zedong tutki vallankumouksen elintärkeitä kysymyksiä kaikilla aloilla tuottaen monia teesejä. Mutta maolaisuus ei ole vain Maon suurten edelleen kehittelyjen summa. Se on marxismi-leninismin kattava ja kaikinpuolinen kehitys uudeksi ja korkeammaksi vaiheeksi. Marxismi-leninismi-maoismi on yhtenäinen kokonaisuus; se on proletariaatin ideologia syntetisoituna ja kehitettynä uusiksi vaiheiksi, marxismista marxismi-leninismiksi ja lopulta marxismi-leninismi-maoismiksi, Karl Marxin, V.I. Leninin ja Mao Zedongin johdolla, proletariaatin ja ihmiskunnan luokkataistelussa, tuotannossa tieteellisissä kokeissa saavuttaman kokemuksen pohjalla. Se on voittamaton ase, joka tekee proletariaatille mahdolliseksi ymmärtää maailmaa ja muuttaa sitä vallankumouksen tietä. Marxismi-leninismi-maoismi on universaalisti soveltuva, elävä ja tieteellinen ideologia, joka kehittyy alinomaa ja jota alinomaa rikastetaan soveltamalla sitä vallankumouksen tekemiseen samoin kuin oppimalla ihmistiedon yleisestä edistymisestä. Marxismi-leninismi-maoismi on kaikkien revisionismin ja dogmatismin muotojen vihollinen. Se on kaikkivoipa, koska se on tosi.


Karl Marx

Karl Marx ensimmäisenä kehitti vallankumouksellisen kommunismin lähes 150 vuotta sitten. Läheisen asetoverinsa Friedrich Engelsin avustuksella hän kehitti kattavan filosofisen järjestelmän, dialektisen materialismin, ja havaitsi perustavat lait, jotka muovaavat ihmiskunnan historiaa.

Marx kehitti poliittisen taloustieteen, joka paljasti proletariaatin riiston ja kapitalistisen tuotantotavan sisäisen anarkian ja ristiriidat. Karl Marx kehitti vallankumouksellista teoriaansa läheisessä yhteydessä kansainvälisen proletariaatin luokkataisteluun ja palvellakseen sitä. Hän rakensi Ensimmäisen internationaalin ja kirjoitti yhdessä Engelsin kanssa Kommunistisen manifestin kera kaikuisan kutsunsa: “Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen!” Marx kiinnitti suuresti huomiota vuoden 1871 Pariisin kommuuniin, proletariaatin ensimmäiseen suuresta yritykseen vallata valtiovalta, ja hän teki yhteenvedon sen opetuksista.

Hän aseisti maailman proletariaatin ymmärryksellä historiallisesta tehtävästään: poliittisen vallan valtaaminen vallankumouksen tietä ja tämän vallan – proletariaatin diktatuurin – käyttäminen yhteiskunnallisten olosuhteiden muuttamiseen yhteiskunnan luokkajaon perustan hävittämiseksi.

Marx johti proletaarisen liikkeen taistelua opportunismia vastaan, joka pyrki rajoittamaan työläisten taistelun palkkaorjuuden olosuhteiden parantamiseen haastamatta orjuuden itsensä olemassaoloa.

Marxin kannan, näkökulman ja menetelmän muodostamaa kokonaisuutta alettiin kutsua marxilaisuudeksi ja se edustaa ensimmäistä suurta virstanpylvästä proletariaatin ideologian kehityksessä.


V.I. Lenin

V.I. Lenin kehitti marxilaisuuden täysin uudelle vaiheelle johtaessaan Venäjän proletariaatin vallankumouksellista liikettä ja taistelua kansainvälisessä kommunistisessa liikkeessä revisionismia vastaan.

Valtavan muun antinsa ohella Lenin analysoi kapitalismin kehitystä korkeimmaksi ja viimeiseksi vaiheekseen, imperialismiksi. Hän näytti, että maailma oli jakautunut kouralliseen imperialistivaltoja ja suureen enemmistöön sorrettuja kansoja. Edelleen, hän osoitti, että imperialistivallat ovat jaksoittain pakotettuja ryhtymään sotaan uudelleenjakaakseen maailman keskenään. Lenin kuvaili aikakauttamme imperialismin ja proletaarisen vallankumouksen kaudeksi. Lenin kehitti uudentyyppisen poliittisen puolueen, kommunistisen puolueen, proletariaatin korvaamattomaksi työkaluksi vallankumouksellisten joukkojen johtamisessa vallanottoon.

Tärkeimpänä ansionaan Lenin kohotti proletaarisen vallankumouksen teorian ja käytännön kokonaan uudelle tasolle johtaessaan proletariaattia poliittisen valtansa valtaamisessa ja lujittamisessa, sen vallankumouksellisessa diktatuurissa ensimmäistä kertaa vuoden 1917 lokakuun vallankumouksen voitettua Venäjän tsarismin.

Lenin kävi taistelua elämästä ja kuolemasta Toisessa internationaalissa aikansa revisionisteja vastaan, jotka olivat pettäneet proletaarisen vallankumouksen ja kutsuneet työläisiä puolustamaan imperialistiherrojensa etuja ensimmäisessä maailmansodassa.

Edelleen, “lokakuun kiväärit” ja Leninin taistelu revisionismia vastaan levittivät kommunistista liikettä kautta maailman yhdistäen sorrettujen kansojen taistelut maailman proletaariseen vallankumoukseen. Kolmas (eli Kommunistinen) internationaali muodostettiin.

Leninin kaikinpuolinen ja kokonaisvaltainen marxilaisuuden kehitys edustaa toista suurta harppausta proletaarisen ideologian kehityksessä.

Leninin kuoleman jälkeen Josif Stalin puolusti proletariaatin diktatuuria niin sisäisiä vihollisia kuin toisen maailmansodan ajan imperialistivalloittajia vastaan. Hän myös edisti sosialistista rakennus- ja muutostyötä Neuvostoliitossa. Stalin taisteli sen puolesta, että kansainvälinen kommunistinen liike hyväksyisi marxismi-leninismin toiseksi suureksi virstanpylvääksi proletaarisen ideologian kehityksessä.


Mao Zedong

Mao Zedong kehitti marxismi-leninismin uudelle ja korkeammalle vaiheelle johtaessaan useana vuosikymmenenä Kiinan vallankumousta, maailmanlaajuista taistelua modernia revisionismia vastaan ja, tärkeimpänä, löytäessään teoriassa ja käytännössä menetelmän vallankumouksen jatkamiselle proletariaatin diktatuurin aikana kapitalismin palauttamisen estämiseksi ja kommunismiin etenemisen jatkamiseksi. Mao Zedong suuresti kehitti kaikkia kolmea marxilaisuuden osaa – filosofiaa, poliittista taloustiedettä ja tieteellistä sosialismia.

Mao sanoi, että “poliittinen valta kasvaa kiväärin piipusta”. Mao Zedong kehitti kokonaisvaltaisesti proletariaatin sotatiedettä kansansodan teoriallaan ja käytännöllään. Mao opetti, että kansa, ei aseet, ovat ratkaisevia sodankäynnissä. Hän osoitti, että jokaisella luokalla on omat erityiset sodankäynnin muotonsa sekä erityinen luonteensa, erityiset tavoitteensa ja erityiset keinonsa. Hän havaitsi, että kaikki sotilaallinen logiikka voidaan kiteyttää periaatteeksi, että “sinä taistelet sinun tavallasi, minä minun tavallani”, ja hän huomasi, että proletariaatin täytyy kehittää itselleen sotilaallinen strategia ja taktiikka, jotka hyödyntävät luokan hyviä puolia päästäessään valloilleen vallankumouksellisten joukkojen aloitekyvyn ja innokkuuden ja turvautuessaan niihin.

Mao asetti, että tukialueiden voittaminen ja poliittisen vallan järjestelmällinen pystyttäminen ovat avainasemassa, kun joukot päästetään valloilleen, kehitetään kansan aseellista voimaa sekä laajennetaan aaltomaisesti poliittista valtaa. Hän painotti tarvetta johtaa joukkoja vallankumouksellisten muutosten suorittamisessa tukialueilla sekä tarvetta kehittää tukialueita poliittisesti, taloudellisesti ja kulttuurisesti palvelemaan vallankumouksellisen sodan edistymistä.

Mao opetti, että puolue pitää kivääriä komennossaan eikä kiväärin saa koskaan sallia komentavan puoluetta. Puolue täytyy rakentaa välineeksi, joka on kykenevä aloittamaan ja johtamaan vallankumouksellista sotaa. Hän painotti, että vallankumouksen keskeinen tehtävä on on poliittisen vallan valtaaminen vallankumouksellisen väkivallan keinoin. Mao Zedongin teoria kansansodasta on universaalisti soveltuva kaikissa maissa, vaikka tämä täytyykin soveltaa konkreettisiin olosuhteisiin kussakin maassa ja, erityisesti, ottaa huomioon vallankumouksen polkujen erot imperialistisissa maissa ja sorretuissa maissa.

Mao ratkaisi ongelman, kuinka vallankumous tehdään imperialismin alistamassa maassa. Peruspolku, jonka hän asetti vallankumoukselle Kiinassa, edustaa mittaamattoman arvokasta panosta vallankumouksen teoriaan ja käytäntöön, ja se toimii oppaana vapautuksen saavuttamiselle imperialismin sortamissa maissa. Tämä tarkoittaa pitkitettyä kansansotaa, kaupunkien piirittämistä maaseudulta, että taistelun pääasiallinen muoto on aseellinen taistelu ja joukkojen järjestäytymisen pääasiallinen muoto on puolueen johtama armeija, joka panee liikekannalle talonpoikaiston, erityisesti köyhät talonpojat. Edelleen tämä merkitsee agraarivallankumouksen suorittamista ja että rakennetaan kommunistisen puolueen johtama yhteisrintama, joka suorittaa uusdemokraattisen vallankumouksen imperialismia, feodalismia ja byrokraattista kapitalismia vastaan. Lopulta pystytetään proletariaatin johdolla vallankumouksellisten luokkien yhtynyt diktatuuri välttämättömänä alkusoittona sosialistiselle vallankumoukselle, jonka on välittömästi seurattava vallankumouksen ensimmäisen vaiheen voittoa. Mao asetti teesin “kolmesta taianomaisesta aseesta” – puolueesta, armeijasta ja yhteisrintamasta –, jotka ovat korvaamattomia välineitä vallankumouksen tekemiselle jokaisessa maassa kyseisen maan erityisten olosuhteiden ja vallankumouksen polun mukaisesti.

Mao Zedong kehitti suuresti proletaarista filosofiaa, dialektista materialismia. Erityisesti hän painotti, että ristiriidan laki, vastakohtien ykseyden ja taistelun laki, on luontoa ja yhteiskuntaa hallitseva perustavanlaatuinen laki. Hän osoitti, että kaikkien asioiden ykseys ja samuus ovat väliaikaisia ja suhteellisia, kun taas vastakohtien välinen taistelu on lakkaamatonta ja ehdotonta, ja tämän vuoksi esiintyy perinpohjaisia murroksia ja vallankumouksellisia harppauksia. Hän mestarillisesti sovelsi tätä ymmärrystä teorian ja käytännön välisen suhteen analyysissa painottaen, että käytäntö on sekä ainoa lähde että äärimmäinen kriteeri totuudelle ja korostaen harppausta teoriasta vallankumoukselliseen käytäntöön. Tehdessään näin Mao edelleen kehitti proletaarista tietoteoriaa. Hän johti filosofian saattamista miljoonaisten joukkojen haltuun tehden tunnetuksi esimerkiksi, että “yksi jakaantuu kahdeksi” vastakohtana revisionistiselle teesille, että “kaksi yhdistyy yhdeksi”.

Mao Zedong edelleen kehitti ymmärrystä, että “kansa ja yksinomaan kansa on liikkeellepaneva voima maailmanhistoriaa tehtäessä”. Hän kehitti ymmärryksen joukkolinjasta: “otetaan kansanjoukkojen ajatukset (hajanaiset ja järjestelemättömät ajatukset) ja keskitetään ne (tutkimuksen kautta ne muutetaan keskitetyiksi ja järjestelmällisiksi ajatuksiksi), sitten mennään kansanjoukkojen luo sekä levitetään ja selitetään näitä ajatuksia siksi kunnes kansanjoukot omaksuvat ne ominaan, pidetään niistä kiinni ja muutetaan ne toiminnaksi ja näiden ajatusten paikkansapitävyys koetellaan tällaisessa toiminnassa.” Mao painotti syvällistä totuutta, että aine voidaan muuttaa tietoisuudeksi ja tietoisuus aineeksi edelleen kehittäen ymmärrystä ihmisen tietoisesta dynaamisesta roolista jokaisella ihmisen pyrkimysen alalla.

Mao Zedong johti kansainvälistä taistelua hruštšovilaisten revisionistien johtamaa modernia revisionismia vastaan. Hän puolusti kommunistista ideologista ja poliittista linjaa moderneja revisionisteja vastaan ja kehoitti aitoja proletaarisia vallankumouksellisia eroamaan heistä ja muodostamaan puolueita maolaisten periaatteiden pohjalle.

Mao Zedong ryhtyi syväluotaavaan analyysiin kapitalismin palauttamisesta Neuvostoliitossa ja tutki sosialismin rakentamisen puutteet samoin kuin myönteiset saavutuksetkin tuossa maassa. Samalla kun Mao puolusti Stalinin suuria ansioita, hän myös teki yhteenvedon Stalinin virheistä. Edelleen, hän teki yhteenvedon Kiinan sosialistisen vallankumouksen kokemuksista ja toistuvista kahden linjan taisteluista Kiinan Kommunistisen Puolueen sisälle pesiytyneitä revisionistisia päämajoja vastaan. Hän mestarillisesti sovelsi materialistista dialektiikkaa sosialistisen yhteiskunnan ristiriitojen analyysiin.

Mao opetti, että puolueen on näyteltävä etujoukon osaa – vallanottoa ennen, sen aikana ja jälkeen – johtaessaan proletariaattia historiallisessa taistelussa kommunismin puolesta. Hän kehitti ymmärrystä siitä, kuinka puolueen proletaarinen vallankumouksellinen luonne säilytetään käymällä aktiivista ideologista taistelua sen riveissä esiintyviä porvarillisia ja pikkuporvarillisia vaikutuksia vastaan, uudelleenkasvattamalla puolueen jäseniä ideologisesti, harjoittamalla kritiikkiä ja itsekritiikkiä sekä käymällä kahden linjan taistelua puolueessa esiintyviä opportunistisia ja revisionistisia linjoja vastaan. Mao opetti, että kun proletariaatti on kerran vallannut vallan ja puolueesta tulee johtava voima sosialistisessa valtiossa, ristiriidasta puolueen ja joukkojen välillä tulee tiivistynyt ilmaus ristiriidoista, jotka asettavat sosialistisen yhteiskunnan siirtymäksi kapitalismin ja kommunismin välillä.

Mao Zedong kehitti proletariaatin ymmärrystä poliittisesta taloustieteestä, itse tuotannon ristiriitaisesta ja dynaamisesta roolista ja sen keskinäissuhteesta yhteiskunnan poliittisen ja ideologisen päällysrakenteen kanssa. Mao opetti, että omistustapa on tuotantosuhteissa ratkaiseva mutta että sosialismin aikana täytyy kiinnittää huomiota siihen, että omistus on sosialistista niin sisällöltään kuin muodoltaankin. Hän painotti vuorovaikutusta sosialistisen omistustavan sekä kahden muun tuotantosuhteiden puolen välillä. Muut puolet ovat suhteet tuotannossa olevien ihmisten välillä sekä jakotapa. Mao kehitti leniniläistä ymmärrystä teesistä, että politiikka on tiivistynyt ilmaus taloudesta osoittaen, että sosialistisen yhteiskunnan aikana ideologisen ja poliittisen linjan oikeellisuus määrittää, omistaako proletariaatti todella tuotantovälineet. Vastaavasti hän osoitti, että revisionismin nousu tarkoittaa porvariston nousua, että kun otetaan huomioon sosialistisen taloudellisen perustan ristiriitainen luonne, kapitalistisen tien kulkijoiden olisi valtaan päästessään suhteellisen helppoa kyhätä pystyyn kapitalistinen järjestelmä.

Hän kritisoi syvällisesti revisionistista tuotantovoimien teoriaa ja osoitti, että päällysrakenne, tietoisuus, voi muuttaa perustaa ja poliittisen vallan saadessaan kehittää tuotantovoimia. Kaikki tämä ilmaistiin Maon tunnuksessa, “tarttukaa vallankumoukseen, edistäkää tuotantoa”.

Mao Zedong aloitti ja johti suurta proletaarista kulttuurivallankumousta, joka edusti suurta harppausta eteenpäin kokemuksessa proletariaatin diktatuurin harjoittamiseksi. Sadat miljoonat ihmiset nousivat kukistaakseen kapitalistisen tien kulkijat, jotka olivat kehkeytyneet sosialistisen yhteiskunnan sisällä ja jotka olivat erityisesti tiivistyneet itse puolueen johtajistoon (sellaiset ihmiset kuin Liu Shaoqi, Lin Biao, Deng Xiaoping). Mao johti proletariaattia ja kansanjoukkoja haastamaan kapitalistisen tien kulkijat ja asettamaan hallitseviksi suuren enemmistön edut, katsomukset ja tahdon jokaisella alalla, jotka vielä sosialistisessakin yhteiskunnassa olivat pysyneet riistävien luokkien ja heidän ajattelutapansa yksityisreservinä.

Kulttuurivallankumouksen suuret voitot estivät kapitalismin palauttamisen Kiinassa kymmenen vuoden ajaksi, ja ne johtivat suuriin sosialistisiin muutoksiin niin taloudellisessa perustassa kuin myös kasvatuksessa, kirjallisuudessa ja taiteessa, tieteellisessä tutkimuksessa sekä muissa päällysrakenteen osissa. Maon johdolla joukot kaivoivat pois kapitalismia synnyttävän maaperän – esimerkiksi porvarillisen oikeuden sekä kolme suurta eroa kaupungin ja maaseudun välillä, työläisten ja talonpoikien välillä sekä henkisen ja ruumiillisen työn välillä.

Hurjan ideologisen ja poliittisen taistelun kulussa miljoonat työläiset ja muut vallankumoukselliset joukot syvensivät suuresti luokkatietoisuuttaan ja marxismi-leninismi-maoismin hallintaansa sekä voimistivat kykyään käyttää poliittista valtaa. Kulttuurivallankumous käytiin osana proletariaatin kansainvälistä taistelua, ja se oli harjoituskenttä proletaariselle internationalismille.

Mao käsitti dialektisen suhteen yhtäältä vallankumouksellisen johdon välttämättömyyden ja toisaalta vallankumouksellisten joukkojen kohottamisen ja heihin turvautumisen tarpeen välillä proletariaatin diktatuurin toteuttamiseksi. Tällä tavoin proletariaatin diktatuurin vahvistuminen oli myös proletaarisen demokratian laajinta ja syvintä harjoittamista tähänastisessa historiassa. Nousi sankarillisia vallankumouksellisia johtajia kuten Jiang Qing ja Zhang Chunqiao, jotka seisoivat joukkojen rinnalla ja johtivat heidät taisteluun revisionisteja vastaan ja jotka yhä kantoivat korkealla marxismi-leninismi-maoismin lippua katkeran tappion edessä.

Lenin sanoi, että “marxilainen on vasta se, joka laajentaa luokkataistelun tunnustamisen proletariaatin diktatuurin tunnustamiseen asti”. Suuressa proletaarisessa kulttuurivallankumouksessa saavutettujen mittaamattoman arvokkaiden opetusten ja edistysten johdosta tämä rajalinja on terävöitynyt entisestään. Nyt voidaan sanoa, että marxilainen on vasta se, joka laajentaa luokkataistelun tunnustamisen proletariaatin diktatuurin tunnustamiseen asti sekä tunnustaa, että koko sosialismin kauden ajan on objektiivisesti olemassaolevia luokkia, antagonistisia luokkaristiriitoja, porvaristo puolueessa ja että luokkataistelua on jatkettava koko proletariaatin diktatuurin ajan. Kuten Mao niin mahtavasti asetti, “selvyyden puute tässä kysymyksessä johtaa revisionismiin”.

Hua Guofengin ja Deng Xiaopingin johtaman vuoden 1976 vastavallankumouksellisen vallankaappauksen jälkeen tapahtunut kapitalismin palauttaminen ei mitenkään kumoa maolaisuutta tai suuren proletaarisen kulttuurivallankumouksen maailmanhistoriallisia saavutuksia ja järisyttäviä opetuksia; pikemminkin tämä tappio vahvistaa Maon teesit sosialistisen yhteiskunnan luonteesta ja tarpeesta jatkaa vallankumousta proletariaatin diktatuurin aikana.

Selvästi suuri proletaarinen kulttuurivallankumous edustaa maailmanhistoriallista vallankumouksen kulta-aikaa, voitokasta huippuhetkeä maailman kommunisteille ja vallankumouksellisille. Se on katoamaton saavutus. Vaikka meillä on vielä kokonainen prosessi edessämme, tuo vallankumous jätti meille suuria opetuksia, joita jo sovellamme, kuten esimerkiksi huomio, että ideologinen muutos on välttämätöntä luokkamme vallanoton kannalta.


Marxismi-leninismi-maoismi: kolmas suuri virstanpylväs

Kiinan vallankumouksen kulussa Mao kehitti marxismi-leninismiä monilla merkittävillä aloilla. Mutta vasta suuren proletaarisen kulttuurivallankumouksen tulikokeessa ideologiamme otti harppauksen ja kolmas suuri virstanpylväs, marxismi-leninismi-maoismi, täysin kehittyi. Marxismi-leninismi-maoismin korkeammalta tasanteelta vallankumoukselliset kommunistit voivat ymmärtää edellisten suurten johtajien opetukset entistä syvemmin, ja itse asiassa jopa Mao Zedongin aiemmat edelleen kehittelyt saivat syvemmän merkityksen. Tänään ilman maolaisuutta ei voi olla marxismi-leninismiä. Itse asiassa, maolaisuuden kieltäminen on itse marxismi-leninismin kieltämistä.

Jokainen suuri virstanpylväs proletariaatin vallankumouksellisen ideologian kehityksessä on saanut osakseen katkeraa vastarintaa ja on saavuttanut tunnustuksensa vasta kiihkeän taistelun ja vallankumoukselliseen käytäntöön soveltamisen kautta. Tänään Vallankumouksellinen internationalistinen liike julistaa, että marxismi-leninismi-maoismin on oltava maailmanvallankumouksen komentaja ja opas.

Sadat miljoonat proletaarit ja maailman sorretut kansat ovat enenevissä määrin työnnetyt taisteluun maailman imperialistista järjestelmää ja kaikkea taantumusta vastaan. Taistelutantereilla vihollista vastaan he etsivät omaa lippuaan. Vallankumouksellisten kommunistien on tartuttava universaaliin ideologiaamme ja levitettävä sitä joukkojen keskuuteen päästääkseen heidät valloilleen ja järjestääkseen heidän voimansa poliittisen vallan valtaamiseksi vallankumouksellisen väkivallan keinoin. Tämän saavuttamiseksi on kaikkialla perustettava maolaisia puolueita Vallankumoukselliseen internationalistiseen liikkeeseen yhtyneinä, olemassaolevia on vahvistettava tavoitteena valmistella, aloittaa ja käydä voittoon saakka kansansotaa vallan valtaamiseksi proletariaatille ja sorretuille kansoille. Meidän on kannatettava, puolustettava ja ennen kaikkea sovellettava marxismi-leninismi-maoismia.

Meidän on kiihdytettävä taisteluamme uudenlaisen marxismi-leninismi-maoismiin pohjaavan Kommunistisen internationaalin muodostamiseksi. Maailman proletaarinen vallankumous ei voi edistyä voittoon asti, ellei tuollaista asetta taota, sillä, kuten Mao Zedong opetti, joko me kaikki menemme kommunismiin tai kukaan meistä ei mene.

Mao Zedong sanoi, että “marxilaisuus koostuu tuhansista totuuksista, mutta loppujen lopuksi ne kaikki kiteytyvät yhdeksi: on oikein kapinoida”. Vallankumouksellinen internationalistinen liike pitää kansanjoukkojen kapinointia lähtökohtanaan ja kutsuu proletariaattia ja vallankumouksellisia ympäri maailman omaksumaan marxismi-leninismi-maoismin. Tämä vapauttava partisaani-ideologia täytyy viedä proletariaatin ja kaikkien sorrettujen luokse, koska se yksin voi mahdollistaa, että joukkojen kapina pyyhkäisee sivuun tuhansien vuosien luokkariiston ja synnyttää uuden, kommunistisen maailman.


Kohottakaa marxismi-leninismi-maoismin suuri punainen lippu!

26.12.1993



Julkaisijan selitys

*) Marxilais-leniniläisten puolueiden ja järjestöjen kansainvälinen konferenssi (Kansainvälinen uutiskirje). Englanniksi International Conference of Marxist-Leninist Parties and Organizations (International Newsletter). Ei tule sekoittaa hoxhalaiseen järjestöön International Conference of Marxist-Leninist Parties and Organizations (Unity & Struggle).